lauantai 11. joulukuuta 2010

Kysymyksiä hoitajille

Olen taas käyttänyt vähän aikaa hoitajatoiminnan mietiskelyyn ja päätynyt kysymään teiltä hoitajilta vähän mielipiteitä joistakin hoitajatoiminnan yksityiskohdista.

Kuukauden hoitaja-palkinto?
Aiemminhan meillä oli käytössä tämä kuukauden hoitaja systeemi, mutta muiden syksyn muutosten lisäksi se karsiutui pois käytöstä. Jo silloin sain hoitajilta vähän negatiivista palautetta palkinnon lopettamisesta, ja nyt mietiskeltyäni päätin kysyä teiltä hoitajilta: Haluaisitteko te kuukauden hoitaja-palkinnon takaisin käyttöön?

Tapahtumiin osallistumiset hoitajien kaapeissa?
Itse olen tullut siihen tulokseen, että kyseinen menettely on melko lailla turha. Kyllähän se toki on yksi merkki hoitajan aktiivisuudesta, mutta itse ainakin pystyn vallan hyvin muodostamaan mielikuvan aktiivisuudesta ilman tätäkin. Lisäksi tapahtumien lisäily vie oman aikansa tallin päivittelystä, mikä puolestaan vähentää muihin juttuihin käytettyä aikaa. Nyt siis jälleen kysymys hoitajille: Haluatteko vielä säilyttää tämän tavan vai voisiko sen karsia pois?

Vastauksia saa laitella kommentteihin tai vieraskirjaan, miten itse tykkää. En lupaa, että teen päätökseni suoraan hoitajien vastausten pohjalta, mutta takuulla otan heidän toiveensa huomioon kun teen päätökseni näistä asioista. 

5 kommenttia:

  1. Joo, no mun mielipide on, että tapahtumien merkintä kaappiin on tosiaan melko tarpeetonta, mutta toi Kuukauden-hoitaja juttu ois kyllä aika jees... :)

    VastaaPoista
  2. Kuukauden hoitaja juttu takasin! ; )
    JA se toinen että laitetaan sinne kaappeihin on aika turha.

    VastaaPoista
  3. Mun mielestä kuukauden hoitaja takasin jaja tapahtumaosallistumiset säilyy !

    VastaaPoista
  4. Mun mielipide on, että kuukauden hoitaja juttu takas! Mut mulla ei oo mitään väliä, että onko se tapahtumienosallistuminen siellä. :)

    VastaaPoista
  5. Näiden perusteellä näyttänee siis siltä, että tapahtumaosallistumisista luovutaan ja kuukauden hoitaja-maininta heräisi jälleen henkiin... Täytyy harkita asiaa, lisätietoa kirjoittelen sitten tänne blogiin kun jotain saan aikaiseksi.

    VastaaPoista